fbpx

Äitiys on ihmeellinen asia, se muuttaa maailman ja pistää elämän arvot uusiksi. Helmikuussa 1988 asuin silloisen mieheni Arin kanssa Ruotsin Katrineholmissa ja muistan elävästi yhden aamupäivän. Olin kotona yksin muutama päivä sitten syntyneen Samuli-esikoiseni kanssa, nostin Samulin syliin kopasta, jossa hän nukkui. Pitelin sylissäni, tuijotin nukkuvaa poikaa ja sanoin ääneen: Miten oon ikinä pystynyt elämämään ilman sua?

Äiti kehittyy äidiksi lapsen syntyessä

Karkki 11v

On käsittämätöntä, mikä määrä ihan uudenlaista rakkautta, hellyyttä ja huolenpitoa oman lapsen syntyminen tuo mukanaan. Lapsia meille tuli viisi maailman ihaninta ja rakkainta ja jokainen heistä on joutunut alttiille tanssille ihan vauvasta saakka, koska en kertaakaan ollut varsinaisesti äitiyslomalla vaan elämä täyttyi tanssista ja perheestä. 

Olin vähän ennen Samulin syntymää tehnyt eräänlaisen oppisopimuksen Ruotsin tanssinopettajaliiton tutkintoon opiskelua varten Norrköpingissä olevaan isoon tanssikouluun, Rune Lagers Dansinstitut, enkä malttanut kauaa olla pois salilta. Samuli-vauva kulki mukanani ja ajoitin omat tuntini ja opiskeluni niin että imetys ja nukuttaminen onnistui. Koulun pitäjät Rune ja Ea Lager olivat jo iäkkäitä ja ottivat koko meidän pienen perheen hoiviinsa ja olisivat kovasti toivoneet meidän jäävän jatkamaan koulua heidän jälkeensä. Saknar er Rune och Ea!

Mutta, Arin jääpalloura vei meidät Kalixiin, jossa Marjukka (Maikki) syntyi vuosi ja 8 kk Samulin jälkeen. Oulu oli jo aika lähellä ja vietimme paljon aikaa myös siellä. Raukovaaran Salme kaipasi apua Telemarkin parien opetuksessa ja ystäviemme Marko ja Paula Ala-ketolan kanssa saimme päähämme perustaa tanssikoulun Oulun keskustaan muutettuamme takaisin sinne. Tanssikeskus Citydance sai alkunsa Maikin ollessa vauva ja samaan syssyyn aloitin vielä konservatorion tanssinopettajakoulutuksessa, tuntuu näin jälkikäteen aika hurjalta. Mutta elämä sujui kun asioita järjesteli —tanssityöt olivat parin kolmen tunnin pätkissä, joten kotonakin ehdin olla lasten kanssa paljon. 

Kaikki tarvitsee äitiään sen kuolemaan saakka

KarKKI 11v

Karoliina (s.1992) , Oskari (s.1994) ja Anniina (s.1995) kulkivat niin ikään vauvoina mukana tanssisaleissa ja tottuivat tulemaan mukana joka paikkaan —olihan meillä parhaimmillaan yhtä aikaa viisi alle kouluikäista lasta. Citydancesta jäin pois siinä vaiheessa kun konservatorion työ alkoi vaatia pidempiä päiviä, kilpatanssipareja valmensin parina iltana viikosta muutaman tunnin ajan. Lapset siis elivät ja hengittivät tanssia kanssani ja tanssisalit tulivat tutuiksi. Jokainen heistä sai tanssikengät jalkaansa jo muutaman vuoden ikäisenä ja kilpatanssiuraa kesti kaikilla useamman vuoden. Lasten tanssiparien perheet olivat myös aktiivisesti mukana tanssikuvioissa ja jokaisella lapsella olikin ihana ”varaäiti”, jonka kanssa vuorottelimme esim. kisareissuilla käymistä. Itsellänikin on lasten tanssiuralta jäänyt monia rakkaita ”varalapsia”, joiden kanssa on edelleen ihanan lämpimät välit. 

Tanssiva äitiys oli minulle itsestään selvää alusta asti. Se yhteisöllisyys, mikä tanssissa on lienee asia, jonka vuoksi en osannut lasten ollessa pieniäkään irrottautua työntekemisestä. Läheisimmistä tanssinopettajakollegoista muodostui ympärille tiivis joukko, jonka kanssa vietettiin yhteisiä iltoja, tehtiin lomareissuja ja kasvatettiin porukalla samanikäisiä lapsiamme ja kasvettiin vanhemmiksi. Merja, Paula ja Auli varmasti muistavat yhtä lämpimästi kuin minä meidän ”vauvatapaamisia” milloin jonkun kotona, milloin tanssisalilla….niissä käytiin läpi ammattiasioita, suunniteltiin tanssikoulun juhlia samalla kun vaihdettiin vaippoja ja pohdittiin lapsiin ja äitiyteen liittyviä asioita. 

Tanssivien ja kilpailevien lasten äitinä olen oppinut paljon ihmismielestä ja joutunut opettamaan myös itseäni hyväksymään lapseni ja ihmiset erilaisina yksilöinä. Lasten kohdalla koin, että en halua olla heidän valmentajansa, halusin mieluummin olla äiti jolle saa purkaa stressit ja kiukut, joita tiiviiseen harrastukseen aina liittyy. Olen halunnut pyrkiä siihen, että jokainen heistä saa itse löytää oman tiensä tanssia tai olla tanssimatta ja näin he loppujen lopuksi tekivätkin. Pojat ja Karoliina lopettivat kilpatanssin murrosiässä, Maikki ja Anniina ovat hakeneet tanssiinsa uusia ulottuvuuksia ja ovat monenlaisten vaiheiden kautta päätyneet äidin kollegoiksi ja Karkki on palannut mukaan touhuihin muuta kautta ja Samulikin vaikuttaa tanssikoulun arjessa.

Äiti lohduttaa, kun on asiat huonosti

Karkki 11v

Kun katson asiaa taaksepäin, lasten lapsuusaikaan, en voi olla ajattelematta missä minä ja lapset olisimme nyt, jos oma äitiyteni olisi ollut erilainen ja olisin pitänyt työ- ja kotiasiat erillään. Kukapa sen varmaksi tietää, mutta vahvasti uskon siihen että meidän side on tällä hetkellä niin vahva osittain juurikin siksi, että koko elämä on alusta asti ollut yhteistä, kaikki ovat olleet osallisena kaikkeen ja näin olemme oppineet tuntemaan toisiamme eri tavalla kuin jos elämä koostuisi erillisistä palasista, jotka kenties jäisivät muilta piiloon. 

Jos joku pistäisi minut selkä seinää vasten ja vaatisi minua valitsemaan yhden asian, joka on minulle kaikista tärkein en epäröisi vastata : SE, ETTÄ SAAN OLLA ÄITI OMILLE LAPSILLENI!

Mummoiässä äitiyteen liittyviä asioita katsoo kauempaa ja saa seurata myös omien lasten kasvamista äideiksi ja isiksi. Ja lisäksi saa olla mummi mitä ihanimmille taaperoille, jotka tuossa hujauksessa kasvavat koululaisiksi ja kohta teineiksi ja aikuisiksi ja……elämä on hienoa aikaa!

ONNEA JOKAISELLE ÄIDILLE, VARAÄIDILLE, MUMMILLE, VARAMUMMILLE JA JOKAISELLE MUULLE, JOKA HUOLEHTII OMISTA TAI MUIDEN LAPSISTA NIINKUIN OMISTAAN!

Pin It on Pinterest