fbpx

Tämän blogitekstin on kirjoittanut TanssinTahdin fysiikkavalmentajanakin toimiva Samuli Koivuniemi, mies joka on oppinut elämään elämäänsä päivän kerrallaan luottaen huomiseen ja naureskellen eiliselle. Huumori on välillä hurttiakin, mutta se auttaa monesti löytämään asioista positiiviset puolet.

Vaikka Samuli puhuu tanssiasioiden osalta tekstissään kilpatanssista, on seuratanssin harrastajilla olemassa täsmälleen samankaltaisia haasteita —aiemmin eletty elämä ja harrastukset elävät omaa elämäänsä kehossa ja voivat aiheuttaa haasteita tanssillisissa taidoissa kehittymiselle.



Anna kehollesi mahdollisuus —Samuli Koivuniemi

Pyydän heti alkuun lukijaa ottamaan rennon asennon ja sitäkin rennomman suhtautumisen tekstiin, joka on kirjoitettu huumorilla….sisältäen kuitenkin melkoisen tärkeän sanoman ja opetuksen. 

Teksti käsittelee nykyään yli 30-vuotiaan miehen pitkällisiä (yli 15 vuoden takaisia) ongelmia oman liikuntalajin harjoittelussa. Teksti saattaa vaikuttaa trauman purkamiselta, mitä se osittain onkin. TRAUMA-sana on värikynällä väritelty, ”pienimuotoinen ongelma” kuvaa ehkä asiaa paremmin.

Olipa kerran…..

Palataan ajassa yli 15 vuotta taaksepäin. Tämä nuori poika oli liikunnallisesti todella aktiivinen ja jossain määrin myös lahjakas useammassa urheilulajissa. Harrastuksiin kuuluivat koko lapsuuden ja nuoruuden ajan sekä jääkiekko että jalkapallo, saatiinpa poika ”huijattua” kokeilemaan myös Batman-jumppaa. Batman- jumppa oli siistiä, siellä kavereiden kesken tehtiin kaiken maailman temppuja ja omistettiin maailma sillä hetkellä. Vähän ehkä naureskeltiin seuraavalle tunnille tulleille tytöille, joilla oli viimeisenpäälle hienot tanssitamineet päällä ja jokainen hius järjestyksessä. Me olimme tyylittömiä supersankareita, jotka odottivat päästä temppuradalle heittelemään kuperkeikkoja…

…mutta mitä tapahtuikaan? APUA…

…myöhemmin Batman- jumpan pohjimmainen tarkoitus paljastui pojille:

SE TOIMI HOUKUTTIMENA TANSSIN MAAILMAAN!

Kavereita oli huijattu ja kohta pojat löysivät itsensä tanssimasta tyttöjen kanssa, kauluspaidat silitettynä ja jumankekka, hiuksetkin piti laittaa järjestykseen. Kaukana olivat ne ajat, kun tanssisalissa juostiin pää edellä seinään ja kuviteltiin että siitä päästään läpi. 

Siellä sitä nyt oltiin nätisti tanssitunnin alussa rivissä, varpaat viivalla. Viivalla, mitä ei todellisuudessa ollut edes olemassa. Tästä alkoi kilpatanssiharrastus, joka jatkui tällä nuorella pojalla teini-ikään saakka. Samalla harrastuksissa pysyivät mukana edelleen pallopelit: jääkiekko, jalkapallo ja jääpallo. 

Tanssissa siisteintä ehdottomasti oli, kun sai luvan kanssa vetää tukan taakse ja laittaa päälle kolme kiloa lakkaa. Tanssi toi mukanaan aivan uuden sosiaalisen ulottuvuuden, kunnioituksen ja paremmat vuorovaikutustaidot. Ei varmasti sovi myöskään vähätellä niitä positiivisia asioita, jotka tanssin myötä tulivat: rytmitaju, koordinaatio, kehonhallinta ja -tuntemus. 

Palataanpa takaisin samaisen nuoren pojan dramaattisiin hetkiin, koska mikään tarina ei ole hyvä ilman ääripäitä. Pojan viimeiset tanssivuodet olivat raskaita, koska sama ongelma toisti itseään. Tanssiasennossa ja sen ylläpitämisessä oli todella suuria ongelmia, vasemman käden asennon hallinta oli suoraa sanottuna luokaton. Ongelmat olivat niin suuria, että useana yönä poika näki unissaan omat ihanat tanssinopettajansa mainitsemassa, kuinka se vasen olkapää pitää pysyä alhaalla, eikä se saa nousta ”korviin”.  Voi kuulkaas, kuinka sitä yritettiin pakottaa pysymään alhaalla. ”Tässä, pidä se siinä” ja alle kaksi minuuttia myöhemmin se oli taas siellä korvissa tai käsivarsi ihan väärässä kulmassa.

Nuori poika tanssi kuitenkin parinsa kanssa Englannin Blackpoolissa asti, käsi ”ihan vääränlaisessa” asennossa.

Mitä sitten tapahtui?

Nykyään ongelma on poissa. Se poistui kertaheitolla, kun poika päätti panostaa lajeihin, missä olkapään asennolla ei ollut niin ratkaisevaa merkitystä. Rehellisyyden nimissä oli poika jo tuolloin myös vähän ”kasvanut ulos” tanssimaailmasta, mutta on vielä tänäänkin perheensä kautta tietoinen, missä mennään, mistä puhutaan ja mitä tapahtuu tanssin kentällä.

Sama irtautuminen on aikuisiällä tuonut pojalle asiaan läheisesti liittyvän ammatin ja sen myötä vahvan näkökulman myös tähän ”ongelmaan”, siihen kirottuun olkapää hän, joka karkasi mielellään korviin asti.

jääpalloilija
Pojan jääpälloura vei tämän vuodeksi ammattilaiseksi Ruotsiin, lajin Suomen mestariksi ja sittemmin vielä bandyliigan valmentajaksi.

Tietyt asiat vahvistuvat huomaamatta

Maila- ja pallopelit nuoruudessa, ne miljoonat tunnit siellä, aiheuttivat jo nuorena sen, että oikea käsi oli huomattavasti vahvempi ja enemmän käytössä kuin vasen. Kaikki lihaskuntoliikkeet tuntuivat jo nuorena helpommalta hallita kehon oikealla puolella. Lisäksi kaikissa pojan harrastamissa palloilulajeissa mailaa pidetään oikeassa kädessä ja kädet ovat käytännössä koko ajan vartalon edessä, mikä on omiaan kiristämään rintarankaa ja kääntämään hartialinjaa eteenpäin. 

Näin vuosien päästä poika on itsekin huomannut, kuinka olematon vasemman puolen voima ja hallinta on ollut, varsinkin yläselän ja lapatukeen vaikuttavien syvempien lihasten kontrolli ja hallinta on ollut paitsi toispuoleista myös vajavaista. 

Fysiikkavalmennus oheislajina ei ollut tuolloin tavallista

Kuinka hyödyllistä olisikaan ollut, jos tuolloin eli 15 vuotta sitten joku olisi tälle pojalle käynyt kertomassa:

” Hei, me saadaan se hartia pysymään alhaalla, kunhan vahvistetaan vähän lapatukea.  Tällaisen hallinnan ja tunteen kun saat tuonne yläselkään, se auttaa.

Tässä on sinulle kolme liikettä, tee näitä päivittäin muutama kerta niin ongelma helpottaa varmasti.” 

Ei olisi tarvinnut nähdä painajaisia, menettää hermoja ja uskoa itseensä ja kuvitella, että en vaan osaa, enkä pysty enkä kykene. Vakiotanssiasennon ylläpitäminen oli siis haastavaa, koska syvemmät lihakset kehossa eivät olleet riittävän vahvat ja keho alkoi kompensoimaan puuttuvaa ”voimaa” muualta kehosta. Tämän pojan tapauksessa selän puolelta vajavaiset voimatasot sekä rintarangan ja hartialinjan kireys ylikuormittivat olkavarren lihaksia, mikä aiheutti vasemman hartian kiertymisen eteen. Tanssiasennossa, etenkin vakiotansseissa, käsivarsien kannattelu on oleellisen tärkeää ja kun kroppa väsyy, tarvitaan asentoon tukea pintalihaksia syvemmältä.

Ei löytynyt tältä pojalta, ei vaikka kuinka se siinä hetken pysyi kun oikea paikka katsottiin. Eikä tuolloin ollut opettajillakaan osaamista oivaltaa, että kyseessä oli asia, jota ei voitu korjata ”asettamalla” käsi ja hartia oikeaan asentoon —että ongelma oli jossain ihan muualla kuin olkapäässä ja käsivarressa.

Ja se onnellinen loppu?

No, se poika olen minä, Samuli. Fysiikkavalmentaja, joka pystyy nykyään nauramaan ja suhtautumaan huumorilla omiin ongelmiin, epäonnistumisiin ja niihin vaikeuksiin, joita nuorella kilpailuhenkisellä pojalla oli tuolloin. 

Ongelmat ja vastoinkäymiset kuuluvat elämään, mutta vaikeimmistakin haasteista on mahdollista selviytyä ja tulla vahvemmaksi, niin henkisesti kuin fyysisesti. Tanssi on antanut paljon ja unissakin vierailleet opettajat ovat kaikki olleet äärettömän ammattitaitoisia ihmisiä ja opettaneet lajia sen ajan hengen mukaisesti. 

Minulla henkilökohtaisesti ei ole mitään muuta kuin positiivisia muistoja kilpatanssista ja sen parissa työskennelleistä ihmisistä. Hienojen muistojen lisäksi tanssiharrastus on tuonuti paljon positiivisia asioita muuhun elämään ja varsinkin muuhun urheiluun. Minun kehollani ja tuolla lajiyhdistelmällä ei vain ollut mahdollisuutta tuossa kohtaa onnistua paremmin. Nyt olisi, mutta ehkäpä se juna meni jo. 

Tukea lajitekniisiin asioihin on saatavilla

Ihmiskeho on monimutkainen tapaus, jossa pienikin yksityiskohta saattaa vaikuttaa isosti kokonaisuuteen. Jos haluat kehittyä tanssijana ja ennen kaikkia nauttia siinä onnistumisesta, tuntea hyvää oloa, anna kehollesi siihen mahdollisuus.

Jos toistuvasti kamppailet saman ongelman kanssa tanssiessa, mietipä ensikerralla, saattaisiko ratkaisu löytyä omasta fyysisestä suorituskyvystä. Tai, mikäli joku asia tanssissa tuntuu ”hankalalta” kehossa, on varsin oletettavaa että kehityksen hidaste liittyy samaiseen asiaan ja tähän voisi saada apua ihmiseltä, joka katsoo kehoasi liikkuvan ihmisen kehona, tanssin ulkopuolelta, ymmärtäen kuitenkin sen, mitä liikeratoja tanssissa haetaan tai minkälaista liikkuvuutta tai voimantuottoa tarvitaan, jotta tanssilliset asiat kehittyisivät.

Lajia tukeva fysiikkaharjoittelu on paikallaan niin harrastajalle kuin huipulle tähtäävälle. Tanssiasento on lajitekninen asia ja sitä hiotaan tanssisalilla ja valmennuksissa, mutta jos ratkaisu ongelmaan ei löydy näistä, suosittelen lämpimästi vierailemaan toisella salilla, sellaisella, jossa lajin fyysisestä suorituskyvystä ymmärtävä ammattilainen on paikalla auttamassa ja antamassa apua asiaan.  

Mitä ajatuksia artikkeli herätti? Haluatko tietää lisää?

Ota rohkeasti yhteyttä samulikoivuniemi70@gmail.com, 045-6747628 tai laita viestiä TanssinTahdin väelle, info@tanssintahti.com, 045-1895151.

Pin It on Pinterest