TERVETULOA FOKSIN OPE OPPAAN PARIIN

 

 

Vuosina 2015-16 Suomen Tanssinopettajain liitto STOLry hallinnoi Joutsentenreitin myöntämää Hulluna Humppaa -tanssikasvatushanketta. Hankkeen toteutti Huittisten, Hämeenkyrön, Punkalaitumen ja Sastamalan alueella Tanssikoulu TanssinTahti. Opettajat Elisa Ahonen ja Kalle Jalava tanssittivat kaikki alueen yläkoulut ja toisen asteen oppilaitokset eli lähes 2000 nuorta sai ko. lukuvuoden aikana kosketuksen paritanssiin. 

 

Opettamiseen liittyneet onnistumisen kokemukset jäivät muhimaan mieleen hankkeen jälkeen ja Online-palvelun avattuamme päätimme lähteä toteuttamaan samaa asiaa uudessa muodossa ja tulemme tarjoamaan kurssimateriaalia, joka on suunniteltu nimenomaan yläkoulu- ja lukioikäisten nuorten tanssinopetukseen. Kursseihin liittyvässä open oppaassa saat vinkkejä sekä tanssin oppimiseen että tunnin onnistumiseen liittyvissä asioissa  —motivoiva ja rento oppimisilmapiiri on nuorten tunneilla yksi tärkeimmistä oppimisen mahdollistajista.

 

HULLUNA HUMPPAA FOKSIN OPEN OPAS

ALKUSANAT

Ihan huikeaa, että juuri sinä arvon opettaja olet tämän oppaan äärellä ja haluat antaa omille oppilaillesi mahdollisuuden tutustua paritanssiin kouluympäristössä. Olemme pyrkineet tekemään oppaan, jonka kautta saat eväitä keholliseen tapaan lähestyä parin kanssa tanssimista. Tanssinopetuksessa askelmerkeillä eli askelilla ja kuvioilla on oppilaalle ja usein myös opettajalle iso merkitys, mutta fakta on se, että niiden rooli onnistuneessa tanssikokemuksessa on vähäisempi. Hulluna Humppaa -kursseilla pyrimme pitämään lähtökohtana sitä, että nuoret pääsevät kiinni tanssimisen tunteeseen ”isolla T:llä” mahdollisimman pian —askelmerkit toki käydään läpi, mutta niiden roolia ei korosteta. 

Tanssituntien sisällön on tärkeää olla nuorta motivoivaa ja mukana on hyvä olla ennestään, vaikkapa liikuntatunneilta tuttuja elementtejä. Monia pelejä ja leikkejä voi helposti soveltaa tanssiin sopiviksi ja kannattaakin kaivella omaa varastoaan ikäryhmälle sopivien yhteisöllisten ja vuorovaikutukseen perustuvien liikuntaleikkien ja pelien osalta. Näitä soveltamalla saat tanssitunteihin lisää mielenkiintoa ja oppilaille jo ennestään tuttua sisältöä. Käytä näitä mukana tai kysy meiltä vinkkejä vaikka Hulluna Humppaa Online facebook-ryhmässä, autamme mielellämme. 

Toivottavasti viihdyt tämän oppaan parissa ja lähdet rohkeasti ja ennakkoluulottomasti viemään näitä kahta nuorille varsin sopivaa lajia omille oppilaillesi! 

Vinkkejä parin muodostamiseen ja parinvaihtoon

Leikeillä ja peleillä monipuolisuutta tanssituntiin

 Vinkkejä tunnin käytännön rakenteisiin ja muihin käytännön asioihin

MIKÄ IHMEEN FOKSI? 

Foksi eli sosiaalitanssi eli vaihtoaskeltanssi eli yleistanssi…rakkaalla lapsella on monta nimeä, joista foksi on vakiintunut suomalaisen paritanssinkentän käyttöön viimeisten 10-15 vuoden aikana.

Tanssia voi hyvällä syyllä kutsua yleistanssiksi, niin monikäyttöinen se on. Foksin perusaskeleen kaava, kaksi hidasta ja kaksi nopeaa askelta on käytössä laajalti eri puolilla maailmaa, joten tämän tanssilajin osaaminen on todellakin osa yleissivistystä. Tällä askelikolla pystyy tanssimaan käytännössä kaikkeen tasajakoiseen musiikkin —hidas askel kestää musiikissa kahden iskun ajan, nopea askel on yhtä kuin yksi musiikin isku. Tähän lajiin löytyy siis helposti nuorille sopivia biisejä heidän omasta musavalikoimastaan.

Foksia tanssitaan suljetussa tanssiotteessa ja tanssi kiertää tilassa vastapäivään eli tanssisuuntaan. Miellyttävä tanssi muodostuu hyvän parityöskentelyn kautta, siksi tunnin sisälle olisi hyvä saada mukaan erilaisia parityöskentelyharjoituksia askelkuvioiden opettelemisen lisäksi.

YLEISTÄ ASIAA KURSSISTA

Kurssin ensimmäiset videot ovat yhteisiä buggille, foksille ja fuskulle —ne ovat mukana kaikkien lajien kurssialustalla. Näissä videioissa käydään monenlaisia tunnille osallistumiseen liittyviä asioita, joita huomioimalla oppilaille opetetaan myös yleisesti tärkeitä asioita: sovitun aikataulun pitämistä, läsnäolemisen tärkeyttä ja toisten huomioimista. Näytä mahdollisuuksien mukaan näitä videoita oppilaillesi ja jutelkaa muutenkin hyviin tapoihin liittyvistä asioista.

Yleisiä valmiuksia kehittävien videoiden jälkeen kurssilla opetellaan foksi -nimisen tanssilajin perusaskel sekä muutama ensimmäinen kuvio. Voit halutessasi hidastaa videoita kuvan alareunassa olevasta rattaasta. 

Mikäli käytössäsi on audiovisuaaliset laitteet, niitä olisi hyvä hyödyntää opetuksessa ja näyttää open oppaasta videoita myös oppilaille. 

Reipas ote tekemiseen ja vastaanottavainen mieli ovat varmasti tärkeimmät oppimisen peruspilarit kun lähdetään opettelemaan jotain uutta ja outoa. Opettajan oma olemus ja asenne ovat opetustuokion onnistumisen kannalta ensisijaisen tärkeät —aidosti asiasta innostunut opettaja pystyy ”myymään” oppilaille melkein mitä vain. Ehdottomasti parhaat kokemukset ovat niiltä tunneilta, joissa opettajat (mieluusti viejä ja seuraaja) ovat mukana tunnilla koko ajan, parin hakutilanteesta vaihtorinkiin ja kiitoksiin asti! 

Opetusvideoissa käytetyn musiikin on  tuottanut Musiikkituotanto Lasse Paasikko. Tanssikurssi on kuvattu Länsi-Suomen opiston salissa.

TerveTULOA JA ESITTELY

Kurkkaa alla olevalta videolta, mitä TanssinTahdin Lissu Kontturi-Paasikko kertoo Hulluna Humppaa- jutun taustasta ja ketä tällä livekurssilla on tanssimassa. Opettajana kurssilla on Elisa Ahonen, hänellä on parinaan Eero Nummela Komiat-orkesterissa. Muut tanssijat ovat Tommi Jalo Sinitaivas-orkesterista ja Henri Lehikoinen Hurma-orkesterista sekä Noora Hyttinen ja Amanda Paasikko.  

 

mAKUPALA-VIDEOT

Nämä videot käsittelevät asioita, jotka ovat tanssin oppimisen kannalta tärkeitä, mutta eivät ensisijaisia silloin, kun halutaan innostaa oppilaita tanssin pariin koulun liikunta- tai muilla tunneilla.

Valitse näistä yksittäisiä asioita mukaan tanssitunnille. Osa makupala-videoista on ehdolla samaista asiaa käsittelevän opetusvideon kohdalla, mutta voit käyttää näitä oman harkintasi mukaan.

Upota makuspala-asioita opetukseen pieninä palasina, maistiaisina, ilman että ne vievät liikaa huomiota pois varsinaisesta tanssin perustan ja kuvioiden opettelusta.

Esittelemme nämä osan näistä videoista sinulle ennen varsinaisia tanssintunnin kulkuun liittyviä videoita siksi, että nämä ”makupala-asiat” ovat paritanssin suola ja vaikka niiden esiintuomista joutuu alkeisopetuksessa säätelemään, niiden tulisi olla aktiivinen osa oppituntia missä tahansa paritanssilajissa. 

mAKUPALA 1: tanssitunnille (yhteinen eri lajeille)

Jokainen meistä on velvollinen pitämään kiinni yhdessä sovituista asioista. Oli tanssitunti koulun liikuntatunnilla tai koulun ulkopuolella, sinne suunnatessa kannattaa jo viritellä ajatuksia kohti tuntia. Tunnille tullaan sopivalla tavalla pukeutuneina, kännykät ja muut vempaimet jätetään lattian reunalle tai vaikka pukuhuoneeseen. 

Sopiva varustus tanssitunnille on kevyet ja mukavat sisävaatteet. Ensimmäisillä tanssitunneilla pärjää hienosti vaikka sukkasillaan, mutta mukavampi voi olla tanssia kevyissä sisäkengissä —vaikkapa sisäpelikengissä tai tennareissa. 

Varsinaista opetusta odotettaessa tervehditään muita tunnilla olijoita ja ollaan ystävällisiä kaikille. 

 

MAKUPALA 2: Tanssiin hakeminen (YHTEINEN ERI LAJEILLE)

Vuorovaikutustaitojen ja hyvien tapojen opettaminen linkittyvät mukavasti tanssituntiin, koska parin ja muiden tanssijoiden huomioiminen on ensiarvoisen tärkeää kaikissa tanssitilanteissa. Tunnin alussa kannattaa ”rikkoa jäätä” teettämällä harjoitteita, joiden avulla jokaisen yksilön rohkeus olla oma itsensä että valmius kohdata kaverit sekä silmiin katsoen että koskettaen vahvistuu. Erilaiset pelit ovat tähän erinomainen väline, niissä kohtaaminen tapahtuu pelin lomassa huomaamatta ja kun pelistä siirrytään tanssilliseen asiaan, on luultavasti astetta helpompaa kohdata parin katse ja ottaa kiinni käsistä. 

 

Perinteisesti viejät hakevat seuraajan tanssimaan katsomalla silmiin ja ojentamalla kätensä. Seuraaja vastaa kutsuun ja yhteinen tanssi alkaa musiikin lähtiessä soimaan. Nuorten kanssa asiassa voi hullutellakin, kunhan selväksi tulee se, että tanssiin kutsun aikana kohdataan pari aidosti ja läsnäolevasti. Huittisten nuoret halusivat tehdä hakuprosessista omat versionsa. Opettajat Aaron ja Elisa näyttävät videolla perinteisen tavan tanssiinkutsusta. 

 

Tanssilavoilla, perinteisissä lavatansseissa, on vielä olemassa käytäntö naisten ja miesten hakuriveistä ja hakuvuoroista ja siitä, että saman parin kanssa tanssitaan kaksi biisiä —orkesteritkin soittavat seteissään biisit pareittain eli kaksi samaan tanssilajiin soveltuvaa kappaletta peräkkäin. Muissa sosiaalisen paritanssin genreissä (esim. salsa, west coast swing, argentiinalainen tango) hakukäytänteet voivat olla erilaisia.

 

MAKUPALA 3: Virittäytyminen

Tanssin, myös paritanssin opettelu on kehollisuuden opettelua, siksi sen opettelu olisi aina hyvä aloittaa kehon herättelystä ja sen virittämisestä liikkumiselle sopivaan tilaan. Lyhyt lämmittelytuokio pelaten tai juosten ennen tanssituntia ei olisi yhtään huono idea —tutun liikkumisen avulla lihakset lämpiävät ja keho herää istumisen jälkeen liikkumaan. Voisiko tunnin aloittaa vaikkapa vuorovaikutuspelillä tai -leikillä, jossa kuitenkin tulisi liikuttua kunnolla ja myös jo huomaamatta otettua kontaktia muihin oppilaisiin? Pienen hien ja rennon liikkumisen jälkeen sekä keho että mieli ovat valmiita ottamaan vastaan uudenlaista asiaa. 

Tässä videossa haetaan kehoon ns. luotisuoraa linjaa juurruttamalla jalat lattiaan ja venyttämällä päälakea kohti kattoa. Huomiota kiinnitetään:

  • Lattiatuntumaan, jossa paino on molemmilla jaloilla asettuen tasaisesti jalkapohjan kolmion (isovarpaan päkiä, pikkuvarpaan päkiä, kantapää) alueelle —useimmiten muusta vartalon kannatuksesta johtuen painoa tulee liiaksi kantapäälle, joten kehotus ”tuo painoa päkiöitä kohti” on luultavasti tarpeellinen

  • Polviin, joiden tulee perusasennossa olla suorat mutta rennot 

  • Lantiokoriin, jonka tulisi ”roikkua” neutraalissa asennossa 

  • Rintakoriin, joka asettuu lantiokorin päälle

  • Päähän, joka kelluu selkärangan jatkeena ja jossa päälaki pyrkii ylöspäin eli vastakkaiseen suuntaan jalkapohjien lattiatuntuman kanssa

Virittäytymisasiaa voi tutkailla videon esimerkin mukaan tai käyttämällä pitkästä ja aktiivisesta kehosta erilaisia mielikuvia:

  •  Vedetään tiukka hiihtohaalari päälle, vetoketju kiinni leukaan asti

  • Kiedotaan itsemme elmukelmuun

Tanssiin kutsussa kohdataan pari, otetaan tuttavallisen tuntuinen tanssiasento ja haetaan yhteisen liikkeen tunnetta vaikkapa siirtämällä painoa jalalta toiselle pienen jouston kanssa. 

 

VIDEO 1: Liikkuminen tanssiotteessa

 

Suljettu tanssiasento ja siinä yhdessä liikkuminen on useimmiten nuorille hämmentävä asia, joten asiaan kannattaa tutustua pikkuhiljaa. Varsinaisella kurssilla tähän tutustuminen aloitettiin kävelemällä yksin, sitten parin kanssa rinnakkain, sitten vastakkain avoimessa otteessa ja vasta sen jälkeen otettiin mukaan perinteinen tanssiasento. Suosittelemme etenemistä tässä järjestyksessä.

Jotta suljetussa tanssiotteessa liikkuminen sujuu luontevan tuntuisesti, huomioi opetuksessa seuraavat asiat:

  • Viejä ja seuraaja ovat vastakkain eli kumpikaan ei käännä avoimen puolen (pystykäden puoli) kylkeä auki. Näin kehonpainon liikkuminen suuntautuu oikein ja parityöskentely toimii paremmin.
  • ”housun sisäsaumat sihisevät”…eli molempien jalat liikkuvat oman vartalon alla aika kapealla ladulla.
  • Molempien tanssijoiden keho on pitkä ja suora, jotta yhteisessä tanssiasennossa on hyvä olla.
  • Viejä aloittaa liikkeen, jota seuraaja jatkaa —tämä periaate riittää ”viemiseen” ja tuo tanssimiseen yhteisen tekemisen tunteen.

VIDEO 2: kävely (VIDEO LIVEKURSSILTA)

Tässä videossa harjoitellaan foksin perusliikettä eli kävelyä, ensin ilman musiikkia ja sitten musiikin rytmiin. Musiikkiin otettavat kävelyaskeleet ovat nimeltään ”hitaita askelia” ja se tarkoittaa, että yksi askel kestää musiikissa kaksi perusiskua (neljäsosaisku). Elisa lukee tuossa kävelyjen eli painonsiirtojen rytmiä: ”hidas, hidas…”…hidas askel tarkoittaa tässä kohtaa kaksi musiikin iskua kestävää askelta, eli askel tulee tahdin 1 ja 3 iskuille.

Kävelyyn saa ottaa mukaan letkeän, rennon jouston tai pienen vartalon keinahtelun —pääasia on, että käveleminen on luontevaa ja helppoa eikä siinä tarvitse jäkittää. Hymy ja avoin katse auttaa liikkumaan selkeämmin, uskotko?

Parin kanssa käveltäessä on tärkeää löytää kävelyyn yhteinen rytmi. Alkuun on helpompi kävellä vierekkäin niin ei tarvitse miettiä, astuuko vahingossa toisen varpaille tai jättääkö omat jalkansa parin jalkojen alle. 

MAKUpaLA 4: Suljettu tanssiasento

 

Onnistuneen paritanssin edellytys on se, että olet aidosti ja oikeasti läsnä tanssitilanteessa. Tähän on mahdollisuus päästä, mikäli olet valmis kohtaamaan parisi ja antautumaan tanssihetkeen hänen kanssaan.

Oli tanssiasento ja -ote mikä tahansa, siihen pätevät samat tuntumaan ja kohtaamiseen liittyvät asiat. Yhteinen tanssi on äärimmäisen vaikeaa, mikäli tuntumassa on jotain epämiellyttävää tai epäröivää —siksi näihin asioihin kannattaa tunnilla kiinnittää huomiota. 

VIDEO 3: tanssiasento (VIDEO LIVEKURSSILTA)

Foksia tanssitaan suljetussa tanssiotteessa, jossa kädet muodostavat tanssiasennon raamin ja toimivat ikäänkuin ”yhteyspisteenä” parin välillä. Siksi on tärkeää, että molemmat tuntevat toisensa käsien kautta, mutta kumpikaan ei purista eikä paina. 

Hoksaa muutama tärkeä asia:

– seiso itse suorana ja pitkän, pidä huoli että kehosi on hereillä eli lihakset ja mieli ovat aktiiviset

– tärkeät yhteyspisteet ovat: viejän oikea käsi ja seuraajan vasen lapaluu, viejän oikea käsivarsi ja seuraajan vasen käsivarsi, viejän vasen ja seuraajan oikea kämmen. Näissä yhteyspisteissä pitäisi olla semmoinen olo, että ne vähän niinkuin sulautuvat yhteen ilman minkäänlaista voimankäyttöä. 

VIDEO 4: PERUSASKEL ERI SUUNNISTA

Tällä videolla näet perusaskeleen eri suunnista ja kuulet Lissun ”sanoittavan” askelikkoa eri tavoilla.

VIDEO 5 : perusaskel (VIDEO LIVEKURSSILTA)

 

Perusaskeleessa tanssitaan rytmillä hidas-hidas- nopea-nopea. Viejä aloittaa tavallisimmin vasemmalla jalalla ja seuraaja oikealla.

Perusaskelta kannattaa harjoitella ensin rauhassa yksin, sitten vasta parin kanssa. Kun pari on vieressä, yrittäkää löytää perusaskeleeseen yhteinen rytmi. 

Jos oikein innostut ja olet rohkea, voit vähän kääntää perusaskelta suuntaan taikka toiseen!

VIDEO 6: PERUSASKEL PARIN KANSSA

Tässä harjoitellaan perusaskelta parin kanssa niin, että viejä liikkuu eteenpäin ja seuraaja taaksepäin ja  käännytään perusaskeleella pikkuhiljaa oikean tai vasemman kautta. 

VIDEO 7: ERILAISIA TAPOJA TANSSiA SAMAAN MUSIIKKIIN

Kuten alussa mainittiin, foksilla selviää käytännössä kaikesta tasajakoisesta musiikista.Toisaalta, tyyliä voi varioida monella tavalla.Voit tanssia pelkästään kävelyaskelilla (hitaat askeleet), perusaskeleella tai jos olet harjoitellut fusku-nimistä lajia, voit tanssia samaan reippaaseen biisiin myös sitä. Kävelyllä ja käyttämällä HHNN-rytmiä saat siis pienen harjoittelun jälkeen jo tosi monipuolista tanssia! 

VIDEO 8: Foksin ja FUSKUN YHDISTÄMINEN

Foksin ja fuskun perusaskelikon kaava on sama eli HHNN ja niitä voidaan tanssia samoihin biiseihin. Niinpä yhden biisin sisällä voidaan myös vaihtaa tanssia foksista fuskuun ja fuskusta foksiin.

Foksista fuskuun vaihto tapahtuu siten, että viejä rupeaa ”jarruttamaan” liikkumista tilassa ja valitsee lattialta sopivan paikan, jossa voi tanssia ”paikkatanssia”. Avoimen puolen käsiotteen vaihtominen yläotteesta alaotteeksi kertoo myös seuraajalle tulevasta muutoksesta. Tärkää tässä on huomata, että viejä huolehtii käsiotteen vaihtamisesta, seuraaja pitää omalla kädellään kevyen tuntuman viejän käteen, mutta ei rupea itse kääntämään kättä tai vaihtamaan otetta.

 

VIDEO 9: FOKSIN JA FUSKUN YHDISTÄMINEN (LIVEKURSSILTAA)

    Tässä kurssin oppilaat tanssivat foksia ja/tai fuskua. 

MAKUPALA 4: KIITTÄMINEN (YHTEINEN ERI LAJEILLE)

Tapakasvatus on iso osa tanssikasvatusta ja niinpä on hyvä oppia kiittämään paria jokaisen tanssin jälkeen.

Opetustilanteessa kiitos on hyvä ottaa mukaan myös esim. parinvaihtoa tehdessä.

    KIITOS!

    Käythän tutustumassa muihinkin Hulluna Humppaa -kursseihin.
    Fusku-kurssin löydät tästä ja Bugg-kurssin tästä.

    Open Oppaissa käydään läpi kurssien materiaali opettamisen näkökulmasta ja annetaan vinkkejä tanssituntiin liittyviin käytännön tilanteisiin. 

    Fuskun Open Opas

    Buggin Open Opas

    Pin It on Pinterest