Seuraavat teemat on mukailtu kolmen vuoden takaisesta Aamulehden artikkelista —nämä pitävät edelleen paikkansa ja ehdottaisinkin, että tulevan isänpäivän kunniaksi nämä nostettaisiin uudestaan esille, jotta isät olisivat valmiita suuntaamaan tanssilattialle —ja ottamaan haltuun jos ei muuta niin yleissivistykseen kuuluvan ”vaihtoaskeltanssin” eli foksin. 

Miksi tanssiminen on hyvästä jokaiselle isälle  —nykyiselle ja tulevalle? 

  1. Tanssi on tapa ilmaista tunteita. ”Kunnon mies on vahva eikä näytä tunteitaan” on hölynpölyä, tunteiden pitää saada tulla ulos ja tanssiminen voi olla se reitti, jonka kautta ne pääsevät tekemään sen luonnollisesti. Tanssilla voidaan siis ennaltaehkäistä mielenterveyteen liittyviä haasteita.

2. Tanssin sosiaalisuus ja siinä tarvittava yhteistyö kehittävät sosiaalisia taitoja. Paritanssissa oppii aistimaan parin tuntemuksia ja kenties tekemään kompromisseja omissa ratkaisuissaan —mikä olisikaan tärkeämpi taito myös muussa elämässä!

3. Tanssi ja sen myötä tulevat onnistumisen elämykset kohottavat itsetuntoa ja auttavat terveen minäkuvan luomisessa. Oppinen tuo aina mukanaan myös haasteita, joten alamäkiäkin on —ne kuuluvat myös elämään, mutta tämän jälkeen uusi onnistuminen tuntuu entistä paremmalta ja mieli pysyy sopivan nöyränä.

4. Tanssi on sanojen korvike —ei siitä sen enempää!

5. Tanssi kohentaa fyysisistä kuntoa. Kun taito kasvaa ja oppii tanssimaan vauhdikkaampia tansseja, saa näiden avulla helposti tehtyä anaerobisen treenin —toisaalta, pitkä tanssi-ilta on mitä parhain tapa kehittää kestävyyskuntoa ja toimii näin aerobisena harjoituksena.

6. Hyvän fyysisen kunnon ja terveen itsetunnon myötä vastakkaista sukupuolta on helpompi lähestyä —rohkaisuryyppjä ei tarvita, tanssitaito on paras ase seuran löytymiseen. Paritanssia harrastetaan nykyään aktiivisesti myös ilman seuranhakutarkoitusta, se on myös upea pariskunnanyhteinen ja terveellinen harrastus.

7. Miesten tanssiminen kuuluu vahvasti muihin kulttuureihin ja sitä arvostetaan suuresti. Isien tanssimisen myötä maamme kulttuuriperinne muuttuu rikkaammaksi! 

Online-kurssilla isä saa tutustua tanssiin omassa tahdissa

Mikäli kynnys lähteä tanssikurssille on suuri tai siihen ei ajankäytön tms.puitteissa ole mahdollisuutta, online-tanssikurssi on oivallinen tapa tutustua tanssin alkeisiin ja hankkia perustanssitaito. 

Suosittelemme aloittamaan foksista tai valssista, niiden avulla pärjää käytännössä tavallisimmat tanssitaitoa vaativat tilanteet. Osaamista voi monipuolistaa ottamalla foksin rinnalle mukaan tangon ja fuskun, joiden askelten rytmiikka on samanlainen kuin foksissa eli lajeja ei tarvitse opetella ihan alusta.

Yllä oleva video on #VAIHTOASKELKANSALAISTAIDOKSI -kampanjaan liittyvä julkaisu ja siinä Elisa&Aaron näyttävät, miten foksia pääsee opettelemaan helpolla tavalla.


FOKSIN PERUSKURSSILLE TÄSTÄ

Foksi on ns. yleistanssi, jota myös vaihtoaskeltanssiksi kutsutaan. Sen avulla selviää käytännössä kaikesta tasajakoisesta musiikista. Peruskurssilla opit asiaa parityöskentelystä ja perusliikkumisesta, perusaskeleen sekä ensimmäiset kuviot.


VALSSIN PERUSKURSSILLE TÄSTÄ

Valssin osaaminen kuuluu yleissivistykseen, se on edelleen tavallisin ”seremoniatanssi”. Valssikurssilla opit keinahtamaan kolmijakoisen musiikin tahtiin mukavassa tanssiasennossa. Perusaskeleen lisäksi harjoittelemme oikealle kääntymistä ja pääset halutessasi kokeilemaan myös kääntymistä vasemmalle.


VAIHTOASKEL KANSALAISTAIDOKSI -PAKETTI TÄSTÄ

Hidas- hidas- nopea -nopea -askelrytmiikka on käytössä foksissa, tangossa ja fuskussa, joten näiden lajien oppiminen tukee toisiaan. Foksilla pärjäät tasajakoisista musiikeista käytännössä kaikki biisit, mutta halutessasi voit tangon soidessa muokata tanssityyliä tälle lajille tyypillisemmäksi. Reipastempoisimpiin biiseihin voit tanssia ns. kädenalitanssia eli muuttaa foksin fuskuksi.

VUODEN 2019 ISÄNPÄIVÄN KUNNIAKSI SAAT KAIKKI ONLINE-PALVELUN TANSSIKURSSIT -30% ALENNUKSELLA KOODILLA : tanssivaisä.

Tarjous on voimassa 11.11.2019 saakka.

Lämmin onnitteluhalaus meiltä kaikilta jokaiselle isälle 10.11.2019



”Mikäli sinulla on haasteita tanssikurssin käyttämisessä tai tanssin oppimisessa, ota rohkeasti yhteyttä! Autamme enemmän kuin mielellämme.” Lissu


Viimeisimmät artikkelit