fbpx

Edellisessä blogissa totesin, että 1990-lukuun mahtui perheen kasvaminen viisilapsiseksi suurperheeksi, tanssikoulun perustaminen, kilpatanssijoiden valmentamista ja omaa opiskelua. Näiden lisäksi sain tuolloin mahdollisuuden päästä mukaan tanssin koulutuskentälle ja tästä muodostuikin lähes 30 seuraavaksi vuodeksi pääasiallinen työkenttäni. 

Seuraava teksti sahaa vuosien 1991 ja 2018 väliä —tapahtumat kulkevat niin lomittain, että on mahdotonta kirjoittaa niitä aikajanalla järkevästi.

Tämä blogisarjan pohjana on tämän linkin takaa löytyvä CV, näillä tarinoilla aukaisen sitä matkaa, mitä nuo CV:ssä olevat tapahtumat ovat pitäneet sisällään.

Elämä antaa ja elämä ottaa

Henkilökohtaisessa elämässä tapahtui isoja muutoksia 2000-luvun alussa, kun suurperheen arjen ja muun elämän haastama parisuhde oli ajautunut siihen pisteeseen että yhtenä alkutalven iltana tanssilattialla elämä pysähtyi ja muutti pysyvästi suuntaansa kun tapasin nykyisen mieheni Lassen. Parin kolmen vuoden ajan kipuilin muutosta ja elin aikalailla sumussa, sain voimaa Lassen lisäksi töistä ja lapsista….hoidin opetustyöni enkä saanut moitteita, mutta kun Sainilan Anna hihkaisi kesken tunnin ääneen parin vuoden erokipuilun jälkeen….

” YES. LISSU IS BACK!”

…. tajusin että en ehkä ollut  kuitenkaan ollut opiskelijoille läsnä niin hyvin kuin mihin he olivat aiemmin tottuneet ja mihin heillä oli täysi oikeus.

Onneksi elämä kuitenkin kantoi ja vei eteenpäin ja tuo suunnanmuutos muutti myös työnkuvaani pikkuhiljaa kohti 2010 ja 2020 lukuja tullessa.

Reissutyöläiseksi

2000-luvun alkupuolelle asti olin tehnyt töitä Oulusta käsin, pääosin Oulussa. Lassen tapaamisen jälkeen kuljin yli 10 vuoden ajan nykyisen kotipaikkani Sastamalan ja Oulun väliä ollen töissä Oamkissa päätoimisena tuntiopettajana, kunnes pari viimeistä vuotta tein Oamkille 50% työtä ja jäin kokonaan pois 2017.  

Reissaamisen vuoksi jouduin jättämään säännölliset opetukset Telemarkissa ja muissakin tanssiurheiluseuroissa, joissa vielä 1990-luvun lopulla vierailin. Aktiivisesti keikkailevan tanssimuusikon, tanssinopettajan ja viiden lapsen aikataulujen yhteensovittaminen oli melkoinen palapeli ja minä olin se, jonka oli helpoin muokata aikataulujaan…eli säännönmukaisia työtehtäviä ei voinut olla. Anssi ja muu opettajakunta Oamkissa joustivat ihanasti asiassa niin kauan kuin byrokratia antoi siihen mahdollisuuden.

Vuoden 2018 jälkeen olen pystynyt panostamaan työhön suuntautuvan energian TanssinTahdin kehittämiseen ja sen rakentamiseen niin vahvaksi, että se kantaa yrityksenä omille tyttärille —tästä lisää myöhemmin.

Oamkin työn jättäminen taakseen oli ehkä yksi isoimmista suruista työurallani, niin paljon nautin työstä ammattiopiskelijoiden kanssa ja niin paljon nautin saada olla osa luovaa työyhteisöä. Mutta, aika aikaansa kutakin. Jotta voi saada jotain, täytyy olla valmis luopumaan.

Tämä kuva on ihana muisto Oamkin 25-vuotisjuhlasta. Keskellä Tiitisen Liisa, joka minut aikoinaan otti mukaan koulutuksen opettajaksi. Vasemmalta Keräsen Marko, Nordlingin Anu (os.Raita), kaksi Liisaa, Hirvaskarin Sanna sekä Sannu ja Matti Heikkilä.

Palataanpa takaisin 1990-luvulle ja siellä alkaneisiin koulutustöihin

Tanssinopetusta ammatillisessa koulutuksessa vuosina 1991-2019

Oma tanssiäitini Salme Raukovaara oli ollut myötävaikuttamassa 1990-luvun taitteessa Oulun konservatoriossa alkavan tanssinopettajakoulutuksen suunnitteluun ja oli saanut ajettua yhdeksi koulutuksen pääaineeksi kilpatanssin, eli Oulussa aloittaisi 1991 kilpatanssinopettajien ammatillinen koulutus, baletin ja kansantanssin rinnalla.

Koulutuksen johtajaksi tuli pitkän linjan tanssinammattilainen Liisa Tiitinen, joka Salmen ehdotuksesta pyysi minua vastaamaan linjan opetuksen sisällöstä. Tämä oli tilaisuus, josta en voinut kieltäytyä, vaikkakin tunsin itseni tanssin ammattilaisena tuossa vaiheessa vielä kovin nuoreksi.

Mutta, rohkeasti tartuimme haasteeseen tutulla porukalla —Merja ja Paula, joiden kanssa pyöritimme Citydancea lupasivat myös tulla opettamaan konsalle, joten eiköhän tästä selvittäisi. Pääsykokeet suunniteltiin ja ensimmäiselle vuosikurssille valittiin opiskelijat, joiden joukossa oli omia ”kilpakumppaneitamme”, mikä luonnollisesti aiheutti nuorelle opettajalle vielä lisää haastetta. 

Työ tekijäänsä opettaa

Tämä sananlasku on todellakin pitänyt paikkansa minun kohdallani tanssin ammattilaisten kouluttajana. Kun mitään valmista mallia tai edes opetussuunnitelmaa ei ollut olemassa, kaikki oli luotava alusta ja kyllähän monessa asiassa kiivettiin vähän niin kuin peppu edellä puuhun.

Oma osuuteni ammatillisten opintojen toteuttamisessa koski koko lähes 30-vuotisen työuran ajan tanssilajien tanssitekniikan ja pedagogiikan opettamista. 

Muuttuiko se matkan varrella? Muuttui, paljonkin.

Alkuun lähdin luonnollisesti kulkemaan sitä reittiä, jota olin itse kulkenut eli vakioiden ja lattarien puolella opiskeltiin uudelleen lajien perusteita tutustuen niihin ”kirjatekniikan” kautta, opiskelijat suorittivat pitkään IDTA:n licenciate-tutkinnon molemmissa lajiperheissä. Tässä systeemissä käydään tarkasti läpi vakioiden ja lattarien yksittäisten peruskuvioiden tekniikka, pilkotaan se pieniin osiin ja mietitään miten asioita opetetaan eri tasoisille tanssijoille. Tämä oli toimiva ratkaisu niiden opiskelijoiden kohdalla, joiden työsarka tulisi olemaan tanssiurheilun parissa, mutta seuratanssikentän puolella toimivien kohdalla ei paras mahdollinen.

Tässä viimeinen ”Lissun” vuosikurssi, mukana myös ihania monimuotoopiskelijoita. Kävimme tämän porukan kanssa luokkaretkellä Lontoossa opiskelemassa argentiinalaista tangoa ja ihan vaan relaamassa opintojen viimeisenä keväänä. Ihana muisto!

Lisäksi ”tekniikkaopiskeluun” käytetyn ajan vuoksi moni yleiseen pedagogiikkaan ja etenkin didaktiikkaan liittyvä asia jäi alkuvuosina lajiin liittyvän tekniikan opettamisen varjoon, mutta nousi suurempaan ja suurempaan rooliin. Muutokseen vaikutti myös se, että valmistuneet opiskelijat vaikuttivat työllistyvän tanssin kentälle varsin monipuolisesti —ei ollenkaan pelkästään tanssiurheilun tai seuratanssin pariin.

Muutosta ajattelussa auttoi se, että omat opiskelut jatkuivat koko ajan taustalla ja toivat mukanaan uudenlaista näkökulmaa asioihin.

Laaja-alaista osaamista tarvittaisiin ja tähän haluttiin myös koulutuksen puolesta vastata. Upean opettajakunnan kanssa teimme muutoksia, jotta koulutus vastaa mahdollisimman hyvin työelämän tarpeita: Pedagogisia opintoja laajennettiin, lajikohtaista didaktiikkaa kohdennettiin kullekin opiskelijaryhmälle sopivaksi, henkilökohtaistamista pyrittiin tekemään yhä enemmän ja täytyy ylpeydellä sanoa, että Oamkista valmistuneet paritanssin opettajat ovat äärimmäisen todellisia tanssin moniosaajia ja jokaiselle heistä kasvoi lisäksi neljän vuoden opintojen aikana kyky löytää itsestään uusia vahvuuksia ja tarvittaessa rohkeus lähteä kulkemaan kohti uudenlaista opettajuutta. 

Muutama Oulun koulusta valmistunut kollega….

Huikeita tyyppejä on ammatillisessa koulutuksessa tullut vastaan lukuisia, mutta poimin tähän muutaman rakkaan kollegan, jotka ovat koulutuksen jälkeen tehneet ja tekevät edelleen merkittävää työtä nimenomaan paritanssin kentällä. 

Kilpatanssitaustan kautta ammatilliseen koulutukseen tulivat mm. nämä huikeat kollegat, jotka ovat kukin laajentaneet osaamistaan koulutuksen jälkeen, kukin omalla tavallaan: 

  • JARI AALTONEN —joka ei tosin valmistunut koskaan (mokoma) konservatoriolta, mutta opiskeli ahkerasti ja on varmasti jokaisen lukijankin mielestä yksi suomalaisen seuratanssin opetuksen kulmakiviä vaimonsa Sarin kanssa. 
  • MARKKU LUTTINEN JA MINNA TANTTU, jotka Jarin luokkakavereina opiskelivat ensimmäisellä vuosikurssilla ja rakastuivat toisiina koulutuksen aikana…muistan, miten me Merjan kanssa naurettiin salaa kuin nämä kaksi kyyhkyläistä yhtäkkiä rupesivat kummasti hakeutumaan lähekkäin ja luomaan merkittäviä katseita, joita kenenkään muun ei pitänyt nähdä. Sittemmin Markku ja Minna muuttivat Tampereelle ja pyörittävät siellä isoa ja monipuolista tanssikoulua, jossa lajikirjo on lastentanssista showtanssin ja streetin kautta kilpatanssiin. Samantyyppinen tausta ja ura on Sannu ja Matti Heikkilällä (joka hänkään tosin ei valmistunut koskaan, aijaijai) ja Janica Saarnilla…kilpatanssin kautta laaja-alaisemmiksi tanssikouluyrittäjiksi. 
  • MARKO KERÄNEN, josta kasvoi vuosien saatossa varsinainen tanssin suurlähettiläs ja joka edelleen jaksaa ilahduttaa ja koskettaa ihmisiä mm. Tanssii Tähtien kanssa -ohjelman tähtiopettajana. Marko oli useamman vuoden ajan minulla työparina Oulussa konservatorion opiskelijoiden kanssa ja noilta vuosilta on muistona paljon naurua, hyviä keskusteluita tanssista ja erittäin hyvää yhteistyötä. Marko myös jaksaa puhua tanssin puolesta julkisuudessa, lue tästä hieno artikkeli.
  • SANNA HIRVASKARI, joka koulun jälkeen opetti laaja-alaisesti eri lajeja, mutta sinnikkäästi haki ja loi itselleen työtä tanssiurheiluvalmentejana ja toimii nyt oululaisessa DCS -seurassa tehden laadukasta työtä kaiken tasoisten kilpatanssijoiden kanssa. 
  • KATI KOIVISTO JA ANNE-RIINA HURSKAINEN, joiden polku on ollut hyvin samanoloinen. Opiskelemaan tullessa taustalla oli sekä kilpa- että seuratanssia, koulutuksen jälkeen molemmat lähtivät hyvin määrätietoisesti luomaan omaa uraa seuratanssin opettajina ja pyörittävät nyt omia menestyviä koulujaan Porissa ja Kuopion seudulla. 
  • ANSSI KIRKONPELTO, joka valmistui ensimmäiseltä Oamkin kurssilta ja  lähti Itä-Suomeen, mutta erehtyi käymään Oulussa semmoisessa vaiheessa, kun me tanssinopettajakoulutuksen vakituinen opettajakunta pohdimme, mistä löytäisimme osastonjohtajan itsellemme kun kukaan meistä ei halunnut tätä tehtävää ottaa. Kysyimme Anssilta, tulisiko hän koulutukseen töihin —Anssi mietti muutaman minuutin ja vastasi myöntävästi ja on seuraavasta lukukaudesta alkaen toiminut ansiokkaasti tanssinopettajakoulutuksen ”pomona”, nimike taitaa nyt olla tiimipäällikkö. Anssi jaksaa aina olla positiivinen ja rakentava ja puolustaa omaa tiimiään loppuun asti,  vaikka joutuu koulutuspolittiisissa asioissa sietämään melkoista prässiä ja painostusta.

Seuratanssiharrastuksen kautta kouluun tuli myös opiskelijoita, joiden ura opintojen jälkeen on laajentunut muuallekin tanssin kentälle:

  • HEINI AHTIAINEN oli harrastanut opiskelemaan tullessaan balettia ja hurahtanut lavatansseihin. Nyt Heini toimii päätoimisena tanssikouluyrittäjänä kouluttaen ohjaajia Suselissa ja opettaen Kouvolan seudulla seuratanssia, lastentanssia ja balettia. 
  • JYRKI KEISALA puolestaan on aikuisiällä tanssiin hurahtanut IT-tyyppi, joka ei ole katunut uravaihdostaan ja tekee paritanssin opetus- ja koulutustoiminnan lisäksi hallinnollisia hommia kahdellekin eri tanssitoimijalle. 

Ei-paritanssi-taustaisten kollegojen kohdalta on pakko nostaa esille kaksi kollegaa: 

  • MATLEENA HAAPALAINEN, joka tuli koulutukseen showtanssityttönä hyvin vähäisellä paritanssikokemuksella, innostui koulutuksen aikana rock´n´swingtansseista ja lähti määrätietoisesti ja itsenäisesti kehittämään itseään niissä ja hakemaan valmennusta maailman huipulta. Matleena taitaa olla yksi menestyneimpiä kilpailijoita boogie woogiessa ja on lisäksi tanssinut ammattilaisena Ranskassa useamman vuoden ajan. ”If there is a will there is a way!” pätee todellakin tämän naisen kohdalla. 
  • ANNI HEIKKINEN on toinen ei-paritanssi-taustainen opiskelija, joka vasta seuratanssilinjan pääsykokeiden jälkeen tiesi, mitä seuratanssit ovat. Anni jatkoi opintojaan Tampereen yliopiston tanssintutkimuksen laitoksessa, kirjoitti sinne gradun ”Lavatangon eksotiikkaa”. Tällä hetkellä toimii nyt tanssinopettajakoulutuksen lehtorina opettaen siellä laaja-alaisesti eri opintojaksoja tanssinhistoriasta paritanssiin. Opiskeluaikoina Anni hurahti lindy hopiin ja muihin swinglajeihin ja on itsenäisesti hankkinut erityisosaamista niissä. 
  • Monia monia muitakin on, toivottavasti kukaan ei loukkaannu kun en erikseen mainitse. Jokainen teistä on jättänyt jäljen sydämeen ja jokaiselta olen oppinut jotain ja tuonut sitä mausteeksi omaan opetukseeni.
Taannoin (kauan sitten) kohtasi Joensuun Tanssiviikoilla tällainen iloinen porukka —kaikki konsalta tai Oamkista valmistuneita tai siellä opiskelleita. Osa meistä oli kouluttamassa ohjaajia, osa opettamassa leirin tanssikursseja, osa muuten täydentämässä omaa tanssiosaamistaan. Voitte varmaan kuvitella, että tapaaminen oli melkoisen riehakas!

Tiesitkö, että nykyinen Oamkin paritanssikoulutus on käynyt läpi seuraavat vaiheet:

Koulutus alkoi konservatoriossa kilpatanssinopettaja linjana… kohta seuratanssin osuutta lisättiin ja linjan nimeksi tuli kilpa- ja seuratanssin opettaja linja…. siirryttäessa 2000-luvun taitteessa ammattikorkeakouluun oltiin siinä vaiheessa, että koulutusohjelma eriytettiin kilpatanssin ja seuratanssin suuntautumisvaihtoehdoiksi, joihin valittiin eri opiskelijat….viimeisimmässä vaiheessa linjan nimi muutettiin paritanssin suuntautumisvaihtoehdoksi, opinnoissa kulkivat tasaisesti rinnakkain vakioidut lajit ja sosiaaliset lajit.

Tällä hetkellä koulutusohjelmassa ei ole suuntautumisvaihtoehtoja, mutta paritanssia tarjotaan opinnoissa sekä vakioidussa että sosiaalisessa muodossa.

Syksyllä 2021 otetaan sisään paritanssin monimuoto-opiskelijoita. HOX SINÄ, JOKA HALUAT SAADA TODELLA AMMATTITAITOISTA OPETUSTA, SYVENTÄÄ OSAAMISTASI JA KEHITTÄÄ ITSEÄSI TANSSINOPETTAJANA!

Ihan parasta konservatorion ja ammattikorkeakoulun työssä oli se, että oli oma opiskelijaryhmä, jonka rinnalla sai kulkea neljän kokonaisen vuoden ajan. Opimme tuntemaan toisemme hyvässä ja pahassa ja opiskelijoiden valmistuminen oli itselleni aina iso luopumisen paikka. Osan polkua olen onnistunut seuraamaan aktiivisesti, osan olen hukannut ja aika usein tapaan itseni miettimästä..mitä kuuluu sille Rauman Sannalle tai Jenninalle, Viktorialle, Eenalle….

Tanssinohjaajien ja -valmentajien kouluttamista

Seuratanssinohjaajakoulutukset

Samoihin aikoihin konservatorion koulutuksen alkamisen kanssa Itä-Suomessa puuhaili aktiivinen, erittäin innovatiivinen ja rohkea mies, joka mitä ilmeisimmin päätti toimia Vekariaksen jalanjäljissä ja levittää tanssin ilosanomaa eri puolille Suomea. Mies oli Juhani Tahvanainen, joka aloitti Joensuun leirin yhteydessä seuratanssin ohjaajakoulutukset 1990 -luvun alussa ja patisti koulutettuja ohjaajia perustamaan seuroja omille paikkakunnilleen…kun seuroja oli syntynyt riittävästi, oli aika perustaa niille kattojärjestö ja syntyi Suomen Seuratanssiliitto Susel ry. 

Jussista tuli minun ”seuratanssi-isäni”. Hän pyysi minua opettamaan kursseilleen ja leireille ja kohta myös ohjaajakoulutukseen ja sain tämän kautta näköalapaikan suomalaisen seuratanssin tilaan sekä opetuksen että varsinaisen tanssin näkökulmasta. Ilman Jussin tarjoamia työtilaisuuksia seuratanssiosaamiseni olisi jäänyt huomattavasti vaatimattomammaksi. Pääsin pian mukaan vakituiseen ohjaajakoulutuksen koulutustiimiin ja työskentelimme Jussin, Arstilan Timon ja myöhemmin myös Purasen Eijan kanssa  tiiviinä tiiminä, joka suunnitteli ja toteutti ohjaajakoulutukset, jotka jossain kohtaa siirtyivät Suselin nimiin. Samaa mieltä emme aina olleet, emme ollenkaan, mutta ehkäpä juuri siksi meistä jokainen on pystynyt luomaan omanlaisensa tavan opettaa seuratanssia ja siihen liittyviä asioita ja jokainen meistä kävi äärimmäisen hyvän koulun yhdessä työskennellessämme. Koulutimme porukalla satoja ohjaajia eri puolille Suomea ja Jussi jatkaa touhua edelleen Suselista irrottautuneena. 

Jossain kohtaa aloimme koulutustiimin sisällä olla sen verran paljon eri mieltä koulutusten sisällöistä, että päätin irrottautua touhusta ja kääntää sivua —jos työ alkaa tuntua hankalalta, asioille on syytä tehdä jotain. 

Omia ”Stol-porukoita”

Etäisyyden ottaminen oli hyvä juttu, asiat pääsivät pyörähtämään eteenpäin ja minä käytin tilaisuuden hyväkseni ja rupesin parin vuoden välein keräämään kasaan porukkaa, joka haluaisi opiskella Suomen Tanssinopettajain liiton taso 1 -tutkintoa kohti. Näissä itse järjestämissäni koulutuksissa sain lähestyä asioita siitä lähtökohdasta, mikä minusta tuntuu hyvältä ja nämä muutamat porukat opettivat minulle taas monia uusia asioita. 

Tässä vuoden 2015 ”Stol-porukkaa” treenaamassa. Näistä muutamasta porukasta, joiden kanssa olen saanut tehdä töitä vain murto-osa on tehnyt Stolin taso 1 -tutkinnon. Moni on ollut mukana omaa tanssitaitoa kehittääkseen tai saadaakseen eväitä omaan ohjaamiseen. Mutta, onpa mukana niitäkin jotka ovat jatkaneet Oamkin opintoihin, tässä kuvassa mukana jo Oamkistakin valmistuneet Ulpu Jarva ja Päivi Hämäläinen.

Sekä Suselin ohjaajakoulutusporukoiden että omissa nimissä järjestämieni ns. Stol-porukoiden kanssa syntyi myös kiinteä yhteys koko koulutuksen ajaksi, joten koulutuksista valmistuneet kollegat tuntuvat ”omilta tanssilapsilta”. Laskin huvikseni Stolin sivuilla olevasta jäsenlistasta, että reilusta 200 jäsenestä äkkipäätä laskien 87 jäsenen matkalla olen jollakin tavalla saanut olla mukana. Kaikkien mieleen tämä laajamittainen opettajien ja ohjaajien kouluttaminen ei ole ollut, olen saanut aikoinani julkisia moitteita Åke Blomqvistilta ”koska Koivuniemi huseeraa amatöörien kanssa” (viittasi Suselin ohjaajakoulutuksiin) ja toisenkin kerran liiton hallitukselle on tehty valitus kollegoiden taholta siitä, että Lissu istuu liian monen pallin päällä ja kouluttaa liittoon liikaa opettajia. Åken kanssa on tuon jälkeen kätelty ja todettu että asiat riitelevät eivät ihmiset, tuo toinen yhteydenotto on yksi niistä harvoista asioista työuran aikana, joka on jäänyt kaivertamaan mieltä. Mutta, niinhän se on että koskaan ei voi miellyttää kaikkia. 

Valmentajien koulutusta tanssiurheiluliitossa

Tanssiurheiluliittokin on työllistänyt minua vuosien ajan sekä kuntotanssiohjaajien, lastentanssiohjaajien että vakioiden ja lattarien lajivalmentajien koulutuksissa. Viimeisissä vahva osaamiseni Englannissa suoritettujen tutkintojen pohjalta oli täydessä käytössä ja tykkäsin tehdä työtä, mutta tästä jäi puuttumaan tuo muissa ohjaaja- ja opettajakoulutuksissa mukana ollut yhteisöllisyys ja toisaalta en ollut enää loppuvaiheessa tiiviisti kosketuksissa tanssiurheilun aktiivikenttään, joten yhteisestä hiljaisesta sopimuksesta nämä koulutukset jäivät taakse. 

Tässäpä ohjenuoraa meille kaikille!

Mihin nyt?

Nuo tiiviit ohjaaja- ja opettajakoulutukset ovat toistaiseksi takana, enkä tiedä mitä on tulossa. Suomen Tanssinopettajain liiton tutkintojärjestelmä uudistuu ja se tulee muuttamaan myös minun osuuttani liiton tutkintojen kouluttamiseen, enkä tiedä vielä millä tavalla. Toisaalta tämä ”en tiedä” -tilanne kutkuttaa, koska se yleensä aina tuo mukaan jotain uudenlaista kivaa. Paitsi, että olen vähän luvannut itselleni että rupean ottamaan enemmän omaa aikaa enkä enää hötkyile mukaan kaikkeen mikä tuntuu kivalta …..saapa nähdä miten käy! 

Haluatko kommentoida jotain tai kysyä jotain vaikkapa tanssinopettajaksi kouluttautumisesta. Autan mielelläni, laita viestiä, liisa@tanssintahti.com 050-441011.

Pin It on Pinterest