Meidän Asko on poissa, tanssi-isää ei enää ole —hän nukkui pois päiväunillaan 12.3.2019.

Asko oli monella tavalla suuri mies, jolla on pysyvä paikka minun ja monen monen muun tanssinopettajan ja tanssijan sydämessä —eikä hän lähde sieltä, vaikka siirtyikin seurailemaan meidän elämäämme tähtien reunalta.

Asko toimi aktiivisesti  tanssin järjestöpuolella ja oli mukana monessa merkittävässä käännekohdassa sekä amatööriliiton (-liittojen) että ammattilaisliiton kyseessä ollen. Askon ammattitaitoa järjestöjyränä arvostettiin suuresti ja hän sai aikaan isoja asioita. Tämän lisäksi hän yhdessä Salme-vaimonsa kanssa lähti rohkeasti viemään nuoria suomalaisia tanssijoita ulkomaille ja toi maailmantason huippuvalmennusta Suomeen vieden tällä tavalla suomalaista tanssiurheilua maailmankartalle. Tämän systemaattisen valmennus- ja opetustyön tuloksena Oulun Telemark hallitsi tanssiurheilukenttää suvereenisti parin vuosikymmenen ajan, suomalaiset parit menestyivät kansainvälisesti, tanssilapset tekivät tanssinopettajatutkintoja, Ouluun saatiin tanssin ammatillinen koulutus jne jne —listaa voisi jatkaa loputtomiin. Meitä Askon (ja Salmen) tanssilapsia on tanssin ammattilaisina sekä Suomessa että ulkomailla paljon ja meistä jokainen kunnioittaa suunnattomasti sitä työtä mitä he ovat tanssin kentän eteen tehneet.

Oma tanssiurani alkoi Toppilan seurantalolla vuonna 1972 eli aikalailla kauan sitten. Olin nähnyt serkkuni tanssivan tanssikilpailuissa ja sanoin äidilleni, että tuota minäkin (tuolloin 11v tyttö)  haluaisin tehdä. Äiti ilmoitti minut Veikko Vekarias Niemelän kurssille ja parin sellaisen sekä 10-tanssin merkin suorittamisen jälkeen Vekarias ohjasi minut Oulun Telemarkiin, jossa alkoi tuolloin historiansa ensimmäinen lasten ryhmä, johon pääsin mukaan ja paritanssiminen vei heti mennessään. Seuran olivat perustaneet muutama vuosi aiemmin opettajapariskunta Asko ja Salme muutaman ystävänsä kanssa –opettajia suurin osa heistäkin. Kasvatuksellinen ote oli siis mukana seuran toimintakulttuurissa ihan alusta asti ja tämän hienon toimintakulttuurin piiriin pääsin oppimaan, oppimaan, oppimaan.

Askon muistan jo tuolloin lämpimänä ja isällisenä hahmona, joka jutteli leppoisia ja huolehti siitä, että kaikilla oli salilla hyvä olla. Vuosien jälkeen sain ensimmäisen poikaparini ja pääsin Askon ja Salmen opetukseen ja siitä jonkin ajan päästä mukaan heidän ensimmäiseen ”Iskuryhmäänsä”…siihen, joka lähti hakemaan kokemusta ulkomaiden kisoista ja jolle ruvettiin tuomaan maailmanluokan valmennusta lajin kotimaasta Englannista ja myöhemmin muualtakin. Olin iskuryhmän perustamisen aikoihin 16 tai 17 -vuotias eli nuori tyttö, joka vielä kovasti hakee paikkaansa ja suuntaansa elämässä. Seuraavat lähes 10 vuotta Askon ja Salmen tiukan lempeässä komennuksessa jättivät minuun lähtemättömät jäljet ja noiden vuosien ansiosta olen ammatillisesti nyt tässä missä olen.

Asko toimi enemmän asioiden taustalla, mutta piti sieltä huolta meistä tanssijoista —rakensi meistä tiiviin yhteisön, joka edelleenkin kokee olevansa yhteisö, uskallan väittää meidän kaikkien puolesta. Lukuisat illat istuttiin Raukovaarojen kellarissa katsomassa tanssifilmejä ja kuulemassa kuulumisia maailmalta, sovittamassa Salmen ulkomailta tuomia pukuja ja nauttimassa nyyttäriherkuista. Kisamatkoilla kuunneltiin kasetilta Aleksei Ragulinin äänittämää rentoutuskasettia, käytiin aamulenkillä Askon höykkyyttämänä ja suunniteltiin yhteistä strategiaa kisakavereiden päänmenoksi. Toppilan salilla hikoiltiin lajitreenien lisäksi venyttelyharjoituksissa tai Michael Stylianoksen discotunnilla ja kuukauden kauhuskenario oli Askon pitämä simu eli simultaaniharjoitus, jossa tanssittiin lajeja peräkkäin täysillä mitään säästämättä, lajien väleissä hurjat lihaskuntojutut.

Lajiin liittyvien asioiden lisäksi Asko opetti meitä nuoria elämään muutenkin —ulkomaan esiintymis- ja kisamatkoilla käytiin yhdessä pubeissa ja yökerhoissa ja tehtiin muitakin rohkeanlaisia juttuja, aina kuitenkin isällisen turvallisessa seurassa. Näiltä reissuilta elää edelleen monta monituista legendaarista sisäpiirin juttua —oi noita aikoja ja Askoa!

Askon ehkä isoin oppi minulle on ollut se, että asiat pitää tehdä kunnolla mutta mihinkään asiaan ei saa jumittua oli kysymys tositoimista tai hurlumhei-elämästä.  ”Hyvä kokous viedään läpi tunnissa” -on hyvä motto meille tämän hetken järjestöjyrille, jotka helposti jäävät vatvomaan asioita ilman että kyetään tehdä päätöstä ja mottoa voi soveltaa muuhunkin elämään. Päätöksiä pitää pystyä tekemään ja sen jälkeen kun päätös on tehty, eletään tehdyn päätöksen mukaan ja viedään asioita eteenpäin siitä käsin. Opin häneltä myös sen, että unelmiin ja asioihin pitää uskaltaa tarttua, muuten ne eivät toteudu ja että aina pitää pystyä myös ottamaan aikaa nautiskeluun ja vapaaseen, elämää ei saa ottaa liian vakavasti, sitä pitää uskaltaa elää.

Askon muisto on kaunis, lepää rauhassa. Koko meidän muistaa sinua lämmöllä.