fbpx

Miten minusta tuli minä? -sarja pohjautuu tämän CV:n sisältöön.

Olen luvannut tässä blogisarjassa aukaista sitä, mitä CV:ssä olevat asiat pitävät sisällään ja minkälaiselle matkalle ne ovat minua johdattaneet. 

Tarinan ensimmäisessä osassa jäin siihen, että oma tanssiura oli jäänyt taakse, olin kävellyt Norrköpingissä olevaan isoon tanssikouluun sisälle, katsonut silmiin vastaanottotiskin takana seisovaa charmikkaasti harmaantunutta herraa, jolta kysyin rohkeasti ”Jag heter Liisa, jag kommer från Finland och har dansat hela mit liv. Jag undrar om ni skulle ha nån job för mig?”. Herrasmies oli koulun omistaja Rune Lager, joka haastatteli minua aikansa ja totesi, että ottaa mielellään reippaan ja rohkean uuden opettajan koulutukseensa.

Sovimme, että käyn koululla parina päivänä viikossa, käymme Runen kanssa läpi Ruotsin tanssinopettajaliiton tutkintomateriaalia ja olen hänen assarinaan, lisäksi saisin halutessani olla mukana Runen vaimon, Ean tunneilla. Ea oli Tanskan kuninkaallisen baletin entinen tanssija ja opetti koulussa lastentanssia, balettia ja jazztanssia. Kolmeksi vuodeksi minusta tuli  tanssikoulun täysivaltainen jäsen ja perheemme, johon noina vuosina syntyi esikoinen, Samuli, sai Runesta ja Easta ihanat ”varamummin ja -papan”. 

varamummi ja lapset
Tässä yhdessäolon riemua Ean, Samulin ja Maikin kesken kesälomareissulla Runen ja Ean luo kesällä 1991.

Runen ja Ean siipien suojissa oli turvallista aloittaa tanssiopinnot ja monipuolistaa tanssiosaamistaan sekä tanssijana että opettajana. Runella oli koululla muutama kilpatanssipari, joiden kanssa sain tehdä itsenäisesti työtä. Sosiaalitanssien opettamisessa hänellä oli erittäin selkeä metodi… tosin metodi perustui kuviosarjojen opettelemiseen, mutta niinpä se tuohon aikaan oli.

Sosiaalifoksissa tehtiin alkeistunneilla seuraava sarja: kvartsvändning SSQQ SSQQ – höger vändning SSQQ SSQQ – gundsteg SSQQ – vänster vändning SSQQ SSQQ ja tätä toistettiin koko kurssin ajan. Bugg oli tuolloin suhteellisen uusi laji Ruotsissakin ja senkin alkeisopetukseen pääsin tutustumaan autenttisessa ympäristössä, Runen opettaessa sex-stegs buggia oppilailleen. 

Opinnot liiton tutkintoa kohti etenivät ja suoritinkin sen muutaman kuukauden opiskelun jälkeen ”highly recommended” arvosanalla. Pääsin Runen suosituksesta töihin myös Örebrohon Nils-Håkan Carlssonin kouluun, jossa opetin lattareita…tuomarointeja oli myös paljon, joten Ruotsin kilpailumaailma tuli tuolloin tutuksi.

Katrineholmissa jatkui myös musiikkiharrastus Katrineholms Kammarkörissä, joka oli palkittu tunnustuksella ”Årets Kör 1986” Lisäksi sain huikean tilaisuuden kokea ruotsalaista revyy-kulttuuria esiintymällä paikallisessa revyssä . Hieno kokemus!

Vuonna 1987 tein Suomen lomareissulla Suomen Tanssinopettajain liiton tutkinnon ja ensimmäisen ”kansainvälisen” tutkintoni, latin associate, Allied Dancing Associationille —tiivis vakioiden ja lattareiden tutkintoihin paneutuminen oli alkanut ja se tapahtui opettamisen ohessa, joten aina uuden tutkinnon jälkeen oppimaansa pääsi soveltamaan käytäntöön. Tutkintoja tuli vuosien 1986-1997 aikaan suoritettua monta ja jokaisesta on jäänyt paljon omaan opetukseen!

Olin tuohon mennessä siis tanssinut kilpaa sen aikaisen tanssikentän kärkikahinoissa eli tanssikilometrejä oli todella paljon. Kun pitkällä oleva tanssija lähtee pureskelemaan lajinsa perusasioita uudestaan opettamisen näkökulmasta moni asia saa ihan uudenlaisen merkityksen, näin kävi itsellenikin ja kuinkas ollakaan tunsin kehittyväni huomattavan paljon myös tanssijana. Tuon ajan opetusmetodeilla lajin oppiminen oli tapahtunut hyvin pitkälti behavioristisen menetelmän mukaan eli meille annettiin valmis malli ja tapa tehdä asia ja tanssijat pyrkivät parhaansa mukaan toteuttamaan valmentajan vaatimat asiat miettimättä sen suuremmin, miten ja miksi asiat tapahtuvat. Asioihin palaaminen uudestaan eri näkökulmasta opetti ymmärtämään lajn perusteita ja syys-seurauksia syvemmin ja tämä tieto siirtyi myös kehoon uudenlaisena liikkeenä. 

Paluu Ouluun tanssikouluyrittäjäksi

Suomeen palasimme 1990 kolmen Katrineholmin ja yhden Kalixin vuoden jälkeen, matkatuliaisina Samuli ja Kalixissa syntynyt Maikki. Ouluun asetuttuamme perustimme tanssinopettaja ystävien Paula ja Marko Ala-Ketolan kanssa Tanssikeskus Citydancen, josta haaveilimme tulevan paikan, jossa opetetaan tanssia monipuolisesti ja jossa oppilaat voivat hengailla ja viettää aikaa yhdessä. Tämän haaveen vei loppuun myöhemmin mukaan tullut Merja Satulehto, joka on tehnyt Citydancesta yhden Suomen merkittävimmistä showtanssikouluista.

Tätä koulua pyöritettiin lapsiperheen arjen keskellä, molempien perheiden lapset olivat milloin salilla mukana milloin toisen perheen luona hoidossa Paulan tai minun ollessa opettamassa. Parin vuoden päästä meidän perhe kasvoi Karoliinalla (1992) ja Citydancen kuvioihin tulivat mukaan Siltalan Markku ja Helsingistä paluumuuttanut Merja. Oi niitä aikoja, täytyy sanoa —niin täyttä elämää kuin voi olla. Merjan tultua mukaan aloimme naistriona tosissamme kehittää Citydancen toimintaa kohti showtanssia ja koulutimme itseämme hankkimalla osaamista ottamalla tunteja Suomen huippunimiltä. 

Citydancen ihkaensimmäinen lehtimainos, Oulu-lehdessä.

Citydancen pyörittämisen ja siellä opettamisen lisäksi opetin säännöllisesti Oulun Telemarkissa, siirtyäkseni muutamaksi vuodeksi Telemarkista irtautuneeseen Oulun Tanssitiimiin, jossa Merjan kanssa toimimme päävalmentajina. Jossain vaiheessa onneksi tulimme järkiimme ja saimme seurat yhdistymään Oulun Telemark Teamiksi, jossa jatkoin opettamista 3-4 iltana viikossa. ”Ti-ti-ti-ti-tirriäiset, Pö-pö-pö-pö-pörriäiset” olivat seuran pienimpia 3-4v ja 5-6v lapsia, junnuryhmissä tanssivat kouluikäiset ja maanantai-iltaisin pidin tunteja champion luokan lattaritanssijoille, joista iso osa 1990-luvulla oli Oulusta. Vakio-ja lattariopetusta annoin myös lähikaupunkien seuroissa käymällä niissä 1-2x kuukaudessa, näitä kaupunkeja olivat Kajaani, Kokkola ja Rovaniemi. 

Omilta lapsilta ei juuri kysytty, haluavatko he tanssia vaan harrastus tuli mukaan aikalailla itsestään selvyytenä. Tässä kuvassa Samuli ja Maikki tanssitaipaleensa alkuvaiheilla …mukavaa onneksi näkyy näillä höpöttelijöillä olevan, vaikka kukaan ei kysynytkään halua harrastamiseen. Hienoja kokemuksia, ihania elämänikäisiä ystäviä oli heidän tanssimatkansa onneksi täynnä ja Maikillehan tanssista tuli myös ammatti.

Tanssiurheiluvalmentajana toimiminen toi mukanaan myös paljon mieluisia tuomaritehtäviä ja Salme Raukovaara, joka toimi oppiäitinäni koko tämän matkan ajan olisikin kansainvälisten suhteidensa kautta ollut valmis hankkimaan eri maissa tapahtuvien kisojen tuomarointia enemmänkin, mutta tässä kohtaa pisti vastaan se Liisa, joka ei ole kotonaan vieraiden ihmisten parissa ja jolle small talkin ylläpitäminen on edelleen kauhistus. Niinpä kohteliaasti kieltäydyin Salmen tarjouksista. 

Vakioiden ja lattarien opettaminen eri ikäisille ja tasoisille tanssijoille on siis ”tanssillinen koti”, josta olen ammentanut todella paljon myös seuratanssipuolen opetukseen, etenkin kun opetan sosiaalista tanssia tuleville opettajille tai ohjaajille. Tanssitekniikan syvällisempi ymmärtäminen jatkuvan opiskelun kautta antoi myös hyvää pohjaa sille, että pystyy soveltamaan asioita käyttötarkoituksen mukaan -tämän tosin ymmärsin vasta ammatillisessa koulutuksessa työskentelyn myötä.

Isoihin saappaisiin ammatillisen koulutuksen kilpatanssilinjan vetäjänä

Ruotsista palatessamme minua pyydettiin vetämään Oulun konservatorion tanssinopettajakoulutuksen kilpatanssilinjaa eli noina ruuhkavuosina sain todellakin opettaa monipuolisesti ja oppia samalla työnkautta äärettömän paljon asioita.

Ammatillisen koulutuksen ja ohjaajakoulutusten työstä saat lukea seuraavassa blogitekstissä, ne ansaitsevat ihan oman tarinansa. 

Ruuhkavuosia sekä töissä että perhe-elämässä

1980-luvun loppu ja koko 1990 -luku olivat siis sekä perheen perustamisen että erittäin tiiviin työtahdin aikaa. Samulin, Marjukan ja Karoliinan lisäksi perheeseemme syntyivät vielä Oskari (1994) ja Anniina (1995). Saimme kuitenkin luokanopettajana toimivan Ari-isän kanssa arjen pyörimään siten, että lapsilla oli käytännössä kotona hoitaja koko varhaislapsuuden ajan, minun työni olivat ripoteltuina päiviin (ammatillisen koulutuksen tuntityöt) ja iltoihin (Telemarkin ja Citydancen työt) sekä epäsäännöllisen säännöllisiin viikonloppuihin (vierailut seuroissa, tuomaroinnit).

Opiskelu IDTA:n tutkintoihin tapahtui Merjan ja Paulan kanssa sulassa sovussa itsenäisesti siten, että otimme tunteja englantilaiselta opettajaltamme joko Oulussa tai Lontoossa, jonka jälkeen teimme itsenäistä opiskelua Oulussa ja olimme valmiita muutaman päivän reissuun Lontooseen, jossa otettiin vielä viimeiset tunnit ja tehtiin tutkinto.

Citydancesta jättäydyin pois 1996 ammatillisen koulutuksen tarjotessa enemmän tunteja —päivätyö tuntui tuossa kohtaa erinomaisen hyvältä vaihtoehdolta! Telemarkin valmennushommissa jatkoin vielä pitkälle 2000 luvun puolelle ja valmennusvierailuja tein Kokkolaan vielä 2000-luvun alussa —sen jälkeen ammatillinen koulutus ja erilaiset ohjaajakoulutukset sekä seuratanssin opetus rupesivat ”kouluttamaan” minua uudenlaisten haasteiden edessä. Niistä lisää seuraavassa tarinassa. 

Kolme tanssiäitiä vuonna 1992….Paulalla sylissään Kristoffer, minulla Karoliina. Merjan pojat olivat jo tässä vaiheessa sen verran isoja että voivat olla isän kkanssa kotona, nämä kaksi vaativat vielä äidin lähelleen. Olihan nuo aikoja…mutta, päivääkään en vaihtaisi pois. Lapset ovat paras asia elämässäni ja rakastin myös työtäni ja sen parissa toimivia läheisiä tyyppejä.

Haluatko kysyä jotain tai tietää lisää. Ota rohkeasti yhteyttä, liisa@tanssintahti.com, 050-4431011.

Pin It on Pinterest